Tänään kävin ruokkimassa Edgarin ja siivoomassa karsinan. En uskaltanut ratsastaa, koska Eetu on ollut nyt vapaalla keskiviikosta asti, viimeksi tiistaina tein kunnon reenin. Kenttä on ollut niin huonossa kunnossa, että siinä on voinut vaan kävellä. Eetu vähän kerää virtaa ja kenttä ei ole ihan priimassa kunnossa (ei voi ravata/laukata kunnolla) ja tiedän ettei tuo sota-alus malta pysyä mummovauhdissa.
Noh, kävin myös ostamassa pari huopaa. Kouluhuopia meillä on ihan kiitettävästi, mutta estehuopien tilanne on vähän niin ja näin. Noh, hain Jokelan Lemmikkitarvikkeet Oy:stä pari ihanaa huopaa (oisin voinu hamstrata lisääkin..) jotta päästään tarvittaessa edustamaan valkoissa ja miksei vaikka kisoissakin joskus?
Ostin mustan Glen Gordonin huovan, ajatellen kisoja. Mukavan yksinkertainen mutta silti tosi kiva eikä mikään kaikista tylsin ja tavallisin. Turkoosi on ihana värin, bongasin onneksi oranssin version vasta kun poistuttiin liikkeestä, se olisi varmaan myöskin lähtenyt mukaan.. Tämä kustansi 49e.
En tiedä saako tuosta kuvasta selvää, muttä tässä huovassa on sellanen kiva, samettisen tuntuinen pinta.
Lami-Cellin huopa löytyi kanssa, hetken aikaa hypistelin tätä ja totesin että haluan tämänkin.. Tätä ajattelin ihan treenikäyttöön. Maksoin 49e tästäkin.
![]() |





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti